av - Kuuntele teekstiä (tulee)
Haluan ensiksi huomauttaa, että se, mitä tässä kirjoitan, on oma arvioni perustuen siihen, mitä minulle on kerrottu ja mitä itse tiedän ja olen kokenut. Syynä siihen, että päätin kirjoittaa tästä aiheesta, on se, että monet nuoret pyytävät selitystä, sillä he eivät tiedä muuta kuin että kyseessä on syvä konflikti, mutta eivät sen todellisia syitä. Lisäksi moni herätyksemme johtaja ja saarnaaja on neuvottomia ja ovat kysyneet arviotani syvästä kriisistä Rafsbottenin ja Elvebakkenin välillä.
Historia toistuu
Se, mitä nyt koemme, on selkeä rinnastus siihen, mitä tapahtui 1950-luvuilla ja 1960-luvuilla, kun vuonna 1952 tapahtui täydellinen jakaantuminen Elvebakkenin laestadiolaisessa seuranunnassa, jonka seurauksena seurakunta jakautui ja kaksi lähekkäin sijaitsevaa rukoushuonetta rakennettiin.
Sama tilanne on myös nyt. Vuonna 2024 vihitään käyttöön kaksi “kilpailevaa” rukoushuonetta, jotka sijaitsevat noin 10 minuutin ajomatkan päässä toisistaan. Jos molemmat seurakunnat pitäisivät toisiaan tasa-arvoisina sisarseurakuntina ja tekisivät edes jonkinlaista yhteistyötä, tämä olisi vain positiivinen asia. Valitettavasti näin ei ole.
Lapsuudessani ja nuoruudessani tapasimme joka sunnuntai kristittyjä, jotka olivat matkalla omiin rukoushuoneisiinsa, ja sama tilanne on myös nyt. Tämä herättää minussa surullisia muistoja. Tämä ei ole lainkaan hyvä asia! Perheet ja ystävät jakautuvat, ja erottavia muureja rakennetaan hitaasti mutta varmasti. Arvioni mukaan tilanne on nyt paljon pahempi kuin 1950-luvulla. Tuolloin riitojen ja jakautumisen aiheuttamat vahingot olivat suuria, mutta ne rajoittuivat paikalliseen tasoon. Nyt muodostuva jakautuminen tulee valitettavasti aiheuttamaan paljon laajempia seurauksia, joilla on vaikutuksia myös naapurimaihimme Ruotsiin ja Suomeen. Kuten 1950-luvulla, myöskään nyt rukoushuoneilla ei ole minkäänlaista yhteistyötä. Tuolloin ja sen jälkeen kuului usein, että ne, jotka erosivat, ilmaisivat edustavansa “vanhojen oppia” ja “oikeaa ja elävää kristillisyyttä”. Näin on myös nyt, valitettavasti. 1950-luvun jälkeen kukaan ei halunnut kertoa meille lapsille ja nuorille jakautumisen varsinaisia syitä, ja sama tilanne on myös nyt; osapuolet vain syyttävät toisiaan.
Vaikeneminen ja kielto puhua asioista, jotka ovat kipeitä ja repiviä, luovat traumoja. Siksi myöskään vanhempieni sukupolvi ei täysin päässyt yli kaikesta siitä pahasta, mitä he kokivat sodanjälkeisenä aikana. Koska he eivät saaneet käsitellä tunteitaan tai uskaltaneet pukea niitä sanoiksi, heidän oli huomattavasti vaikeampaa osoittaa empatiaa muille, jotka kamppailivat ja joutuivat kantamaan tarpeettomia taakkoja ja huolia kristittyjen lihallisuuden vuoksi, ja jotka tämän seurauksena kärsivät vaikeista muistoista ja tunteista. Heti kun erimielisyyksiä tai hieman vaikeampia kysymyksiä otettiin esille, he vaikenivat ja sulkeutuivat yleensä täysin. He joko vaihtoivat puheenaihetta tai vetäytyivät kokonaan keskusteluista. He yrittivät jättää pahan taakseen, mutta pahat ja traumaattiset muistot seurasivat heitä aina. Tällaisesta voisin antaa monia esimerkkejä asioista, joita silmäni ovat nähneet ja korvani kuulleet. Toivoen välttää vastaavanlaisia tuhoisia seurauksia päätin olla avoimempi ja rehellisempi kuin vanhempieni sukupolvi ja siksi uskallan antaa oman näkemykseni konfliktista – tai jakaantumisesta – Rafsbottenin ja Elvebakkenin välillä.
Kriisin tausta
Vuonna 1997 suurperhe muutti Elvebakkenista Stranda nimiselle alueelle Länsi-Norjaan. Ennen tätä jotkut nuoret miehet olivat olleet tiiviisti sidoksissa tähän perheeseen, erityisesti perheen isään, joka tuolloin toimi yhtenä Elvebakkenin saarnaajista. Näiden nuorten miesten kokemuksen mukaan kaikki, mitä he näkivät, kokivat ja mihin osallistuivat, ei ollut tervehenkistä hengellisyyttä eikä myöskään terve tapa johtaa. Kun he ymmärsivät tämän, he katkaisivat kaikki yhteydet tähän saarnaajaan ja osaan hänen perhettään. Ymmärtääkseni tässä vaiheessa konflikti puhkesi toden teolla. Lisäksi Elvebakkenissa oli useita muita, jotka olivat kokeneet samankaltaisia asioita ja myös he katkaisivat suhteensa tähän saarnaajaan. Tämän seurauksena tilanne kehittyi konfliktiksi Elvebakkenin ja Rafsbottenin välillä, koska molemmilla osapuolilla näytti olevan paljon tukijoita.
Hyvin vaikea monille ymmärtää tätä konfliktia
Koska monet meistä seurakunnassamme eivät olleet kokeneet samaa tai onnistuneet huomaamaan sitä, oli meidän “ulkopuolisten” vaikea ymmärtää, mikä konfliktin ydin todella oli. Aluksi ajattelimme, että kyseessä oli vain henkilökohtainen konflikti, jota osapuolet eivät olleet valmiita ratkaisemaan riitaa rakentavasti tai jättämään sen taakseen. Tämä on edelleen monien näkemys tänä päivänä, itse asiassa kummallakin puolella konfliktia.
Ne, jotka ovat lojaaleja ja valmiita sopeutumaan ympäristöihin, joissa konfliktit voivat helposti syntyä, eivät itse yleensä joudu niin helposti ristiriitoihin – vaikka kyseessä olisivatkin seurakunta, jossa on vallankäyttäjiä ja/tai epäterveitä elementtejä. Siksi he kokevat usein kaiken olevan pelkästään positiivista. Kaikki ovat aina hyvin ystävällisiä heille. He sekaantuvat mahdollisimman vähän vaikeisiin asioihin ja ovat tyytyväisiä siihen, että muut tekevät päätökset. Tästä syystä he eivät voi ymmärtää, miksi ne, jotka alun perin aloittivat konfliktin, eivät ole jo kauan sitten ottaneet lopullista selvitystä asiassa, jotta se olisi voitu jättää taakse ja elämä olisi voinut jatkua. Lisäksi – kun kyse on Rafsbottenin ja Elvebakkenin välisestä konfliktista – heille kerrotun mukaan syy konfliktiin on vain Elvebakkenissa eikä Rafsbottenissa. Näin ollen tilanne muuttuu helposti väitteeksi väitettä vastaan.
Minusta – omasta näkökulmastani ja sen perusteella, mitä minulle on kerrottu – vaikuttaa siltä, että vain ne, jotka uskaltavat protestoida ja ilmaista vahvaa erimielisyyttä , kohtaavat suurimmat vaikeudet. Tämä on myös oma kokemukseni. Erityisesti, jos joku uskaltaa ilmaista hieman erilaisen teologisen näkemyksen kuin “hyväksytty”, kuten itsekin olen kokenut. Tämä pätee erityisesti silloin, kun joku uskaltaa – kuten on tapahtunut – vihjata, että Rafsbottenissa saattaa esiintyä epätervettä vallankäyttöä, epäterveitä hengellisyyden elementtejä tai että seurakunnassa ja sen johdossa on “järjestelmällisiä vikoja”. Koska kaikki, myös me kristityt, olemme vain ihmisiä, meidän on luonnollisesti jatkuvasti valvottava itseämme ja seurakuntiamme tällaisen välttämiseksi. Ja kun tällaista tapahtuu, se on kitkettävä pois ja pantava loppumaan.
Mitä tulee itseeni ja omaan yhteyteeni tähän konfliktiin, olen erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana saanut paremman käsityksen tilanteesta. Vuosien varrella olen tehnyt omia havaintojani ja kokenut joitakin voimakkaita kielteisiä kokemuksia, jotka olen enimmäkseen pitänyt omana tietonani. Nämä kokemukset ovat kuitenkin auttaneet minua ymmärtämään paremmin, miksi tällainen konflikti voi syntyä, mistä siinä on kyse ja miksi sen ratkaiseminen on niin haastavaa.
Muutto Rafsbotteniin
Kun tämä perhe palasi Altaan vuonna 1999, he muuttivat Rafsbottenin. Siellä oleva seurakunta, joka oli lähes kuollut jäsenistön vähyyden ja iäkkyyden vuoksi, sai heidän myötään uuden elämän. Tätä konfliktia ei kuitenkaan ratkaistu ennen perheen muuttoa Strandaan, eikä myöskään heidän palatessaan Altaan vuonna 1999. Tilanne on edelleen ratkaisematta, vaikka aikaa on kulunut yli 25 vuotta. Sovitteluyrityksiä on tehty, mutta kaikki yritykset ovat epäonnistuneet. Kyseessä vaikuttaa olevan erittäin lukkiutunut konflikti. Vuosien kuluessa tilanne on vain pahentunut, erityisesti sen jälkeen, kun useita suuria perheitä muutama vuosi sitten jätti kotiseurakuntansa Elvebakkenin ja liittyi Rafsbotteniin. Seurakuntien välillä ei ole ollut mitään järjestäytynyttä yhteistyötä vuosikymmeniin. Elvebakkenin ja Rafsbottenin välillä ei ole ollut yhteistyötä myöskään ulkomaisten saarnaajien vierailujen yhteydessä, ei syys- ja kesäseurojen järjestämisen yhteydesssä eikä saarnaajien lähettämisen osalta. Ainoastaan Rafsbottenin vanhin saarnaaja on saarnannut Elvebakkenissa, ja siitäkin on lähes 20 vuotta. Myöskään yksikään nykyisistä Elvebakkenin saarnaajista ei ole saanut saarnata Rafsbottenissa, lukuun ottamatta minua. Mutta siitäkin on nyt yli 10 vuotta. Sen jälkeen minua ei ole kutsuttu sinne, eikä asiasta ole mainittu sanaakaan. Olen ollut hämmästynyt siitä, että koko seurakunta noudattaa yhden ihmisen lausuntoa kyseenalaistamatta sitä lainkaan, vaikka olen ottanut asian puheeksi useiden henkilöiden kanssa. Mutta en halua kertoa enempää siitä.
Konfliktin monet varjopuolet
Vuodesta 1914 vuoteen 2014 – kokonaiset 100 vuotta – Alta-suunnalla on toiminut Lähetyskomitea (Utsendingskomite), jonka tehtävänä oli lähettää saarnaajia julistamaan Jumalan Sanaa yli kymmeneen pieneen seurakuntaan, joilla ei ollut omia saarnaajia eikä riittävästi taloudellisia resursseja. Näiden 100 vuoden aikana, lukuun ottamatta vuosia 1951–1957, jolloin myös jakaantuminen oli käynnissä, tämä komitea toimi erittäin hyvin ja tehokkaasti, niin pitkälle kuin tiedän. Tuolloin komitean jäseninä toimivat ainoastaan saarnaajat ja seurakuntien johtajat, aina siihen asti kunnes Kåre Suhr luopui tehtävästään korkeaan ikäänsä vuoksi, jossain vaiheessa vuoden 2010 jälkeen.
Sions-Blad-kirjan pöytäkirjat 1920-luvun lopulta vuoteen 1960 kertovat paljon tästä tärkeästä työstä. Nyt kuitenkin Lähetyskomitea, vuosittaiset Keskustelukokoukset, joissa saarnaajat ja seurakuntien johtajat kokoontuivat lähes koko herätysliikkeen piiristä, sekä itse Sions Blad -lehti ovat vain muisto yli 80 vuoden ajalta Alta-suunnan merkittävästä lähetyshistoriasta täällä pohjoisessa. Minun käsitykseni mukaan Alta-suunnalla koettiin tuona aikana eräänlainen suuruuden aika, jonka itsekin sain kokea ja osallistua noin 30 vuoden ajan. Nyt kaikki tämä on kuitenkin täysin ohi, johtuen tarpeettomista kiistoista ja ryhmittymien rakentamisesta, joiden uhriksi herätysliikkeemme haara on joutunut. Monin tavoin Sions-Blad-kirjan pöytäkirjat muistuttavat minua apostolien lähetysmatkoista, koska he toteuttivat aktiivista ja laajaa matkustustyötä suurella innolla levittääkseen evankeliumia Ofotenista etelässä Skallelviin pohjoisessa. Monet näistä matkoista kestivät yhdestä kahteen kuukautta. Kun Kåre Suhr ei enää korkean ikänsä vuoksi pystynyt jatkamaan tätä työtä, työn ottivat haltuunsa pääasiassa henkilöt, jotka kuuluivat RLM:lle tai olivat lojaaleja heille. Samaan aikaan Sions Blad asetettiin Lähetyskomitean alaisuuteen, ei enää Keskustelukokouksen (osanottajaia kaikista Alta-suunnan seuranunnista), kuten aiemmin oli ollut. Minun ja monien muiden kokemuksen mukaan tämä oli suuri onnettomuus, ja jotakin, mistä koko Norjan puolen herätysliikkeemme on joutunut kärsimään – erityisesti pienissä seurakunnissa olevat kristityt! Lohdutus, rakennus ja hengellinen lukeminen Sions Bladin kautta, joka oli aiemmin ollut niin merkittävää syrjäisille alueille, loppuivat äkillisesti. Saarnaajat eivät enää vierailleet pienissä ja syrjäisissä seurakunnissa, kuten aiemmin, koska Lähetyskomitea lakkasi toimimasta sääntöjensä mukaisesti. Näin ollen tärkeä yhteys kristittyjen välillä pienissä seurakunnissa katkesi. Tämä kaikki oli samalla selkeä ja merkittävä kiila, joka kiihdytti jakaantumista. Vuoden 2014 jälkeen vain Lähetyskomitean hyväksymiä saarnaajia, lähes yksinomaan Rafsbottenista, on käytetty saarnaajina pienissä seurakunnissa. Myös viimeiset 10–14 vuotta tämä ovi on ollut minulta suljettuna, erityisesti vuonna 2010 julkisuuteen nousseen tapauksen seurauksena, joka aiheutti selvät jälkivaikutukset myös Alta-alueella.
Vuoden 2014 jälkeen ei tietääkseni ole pidetty yhteisiä Keskustelukokouksia Alta-suunnassa, ainakaan niitä ei ole ilmoitettu. Myös Sions Blad -lehden julkaiseminen loppui pian sen jälkeen, kun vastuu lehdestä siirtyi heille 10 vuotta sitten. Tämä ei välttämättä johtunut pelkästään Lähetyskomiteasta, mutta kuitenkin se liittyi suoraan konfliktiin Rafsbottenin ja Elvebakkenin välillä. Yksikään Elvebakkenin saarnaaja ei ole ollut saarnamatkoilla Lähetyskomitean järjestämänä, paitsi minä itse, ja siitäkin on kulunut jo 6–7 vuotta. Myös tämä toiminta on täysin loppunut.
Ensimmäinen matkani Lähetyskomitean järjestämänä suuntautui Kilbotteniin ja Harstadiin jo vuonna 1985. Minulle näitä matkoja kertyi noin 30 vuoden ajalta, niin kauan kuin Kåre Suhr toimi puheenjohtajana. Mutta minun lisäkseni yksikään nykyisistä Elvebakkenin saarnaajista ei ole saanut matkustaa Lähetyskomitean alaisuudessa. On hyvin todennäköistä, että sekä Lähetyskomitea että Keskustelukokoukset on lakkautettu kokonaan. Koska mitään tietoa ei anneta, minun on mahdotonta tietää, mitä tapahtuu. Myös pöytäkirjat on tehty tavoittamattomiksi kaikille meille, jotka emme enää kuulu “sisäpiiriin”. Kaikki on käytännössä 100 % suljettua, mikä saattaa joillekin olla selkeä viesti. Ja kaikki tämä on mielestäni suora seuraus Ryllä mainitusta konfliktista, uskallan väittää. Mitä tulee saarnavierailuihin pieniin seurakuntiin, joissa itse olen käynyt yli 35 vuoden ajan, nykyään näissä käyvät vain vain muutama harva puhuja.
Ainoa yhteinen kohtaamispaikka meille Rafsbottenin ja Elvebakkenin saarnaajille on silloin, kun meidät sattumalta kutsutaan samaan suurseuroihin Ruotsissa tai Suomessa.
Vaikka itse en ole juuri ollut ristiriidoissa Rafsbottenin saarnaajien kanssa, huonot suhteet seurakuntiemme välillä ovat olleet suuri taakka myös minulle sekä monille sisarseurakunnillemme ulkomailla. Mikä on totta ja mikä ei vastaa todellisuutta? Minkä version kertomuksista meidän pitäisi uskoa? Ketkä saarnaajat voimme kutsua saarnaamaan ja keitä ei pitäisi kutsua? Keiden kanssa voimme tehdä yhteistyötä ja keiden kanssa emme? Voidaanko kutsua saarnaaja sekä Rafsbottenista että Elvebakkenista samaan aikaan? Ei todellakaan, se ei ole helppoa kenellekään. Tämä konflikti ei ole pelkästään paikallinen tai alueellinen. Se ei rajoitu vain seurakuntiimme Norjassa. Todellisuudessa koko herätysliike on voimakkaasti vaikutuksen alaisena, ja kuohunta nousee aika ajoin korkealle monissa seurakunnissa näiden levottomuuksien vuoksi. Ja monia on heitä, jotka sekä toivovat että rukoilevat ratkaisua tähän pian sietämättömään tilanteeseen.
Kommunikaatio on katkennut melkein kokonaan seurakuntiemme välillä
Koska Rafsbottenin johto eikä heidän saarnaajansa ole aiemmin halunneet pitää tapaamisia Elvebakkenin johdon ja saarnaajien kanssa, minulle on lopulta tullut ongelmalliseksi matkustaa saarnamatkoille Rafsbottenin saarnaajien kanssa.
Henkilökohtaisesti olen kärsinyt siitä, että kaksi paikallista seurakuntaamme, jotka kuuluvat samaan herätysliikkeeseen, eivät ole lainkaan halunneet edesauttaa tapaamisia tilanteen ratkaisemiseksi – erityisesti, kun Jeesus voimakkaasti rohkaisee siihen. Viime vuosina, kun olen tavannut saarnaajia ja seurakuntien johtajia Ruotsista ja Suomesta, he ovat toistuvasti ottaneet tämän ongelman esille kanssani ja ilmaisseet toiveensa, että meidän täällä Altassa tulisi tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi.
Mutta valitettavasti tämä ei olekaan niin yksinkertaista, koska osapuolilla on täysin eri käsitys asioista.
Laajennettu johtokunnan ja saarnaajien kokous Elvebakkenissa
Lukkiutuneen tilanteen takia asia otettiin keskusteluun torstaina 31. marraskuuta 2024, kun Elvebakkenin johtokunta kutsui meidät saarnaajat käsittelemään Rafsbottenin ja Elvebakkenin välistä lukkiutunutta konfliktia sekä jakautumista, joka on tapahtunut Alta-suunnan sisällä.
Melkein tähän asti olen ollut siinä käsityksessä, että kyseessä on ollut pääasiassa syvä, lukkiutunut konflikti. Mutta nyt ymmärrän, että kyse on pikemminkin halutusta ja täydellisestä jakautumisesta, erityisesti Rafsbottenin taholta. Kokouksessa tarkastelimme konfliktin alkua, joka mielestämme käynnistyi syvästä henkilökohtaisesta ristiriidasta, jossa epäterveen vallankäytön ja juonittelun käyttö olivat merkittäviä tekijöitä, jotka estivät konfliktin ratkaisun. Tämä oli tilanne Elvebakkenin näkökulmasta, mutta tällainen tilannekuva on jotakin, mitä Rafsbotten ei missään tapauksessa tule hyväksymään todellisuudeksi.
Elvebakkenin näkemyksen mukaan ensimmäistä vaihetta seurasi jakso, jolloin Rafsbottenin YouTube-lähetyksissä – ja myös muissa yhteyksissä – ilmaistiin toistuvasti kritiikkiä Elvebakkenin saarnatyötä kohtaan. Esimerkkinä mainittakoon väitteet, että Elvebakkenin puhujien saarnoissa ei ole riittävästi “henkeä eikä elämää”, että Rafsbottenin puhujien saarna on elävämpää ja että Elvebakkenin puhujien saarna on suureksi osaksi kuollutta julistusta. Näinhän monet jotka itse ovat kuulleet tällaiset väitteet, kertoneet minulle.
Oppiriitoja ja kritiikkiä Elvebakkenin puhujien saarnoista
Erityisesti viimeisen vuoden aikana kritiikki on kohdistunut suoraan saarnatyöhön, ja tämä on myös dokumentoitavissa. Kritiikki on koskenut opetusta rukouksesta, synnintunnustuksesta, sakramenteista ja muista vastaavista aiheista. Lisäksi Rafsbottenin puolelta on muutamissa saarnoissa puhuttu alentavasti Lutherista ja monista hänen opetuksistaan, lukuun ottamatta hänen elämänsä aivan viimeisiä vuosia. Tällaisen näkemyksen perusteella on olemassa vaara, että voidaan käytännössä ohittaa koko reformaatio, Lutherin Vähä ja Iso katekismus sekä suurin osa Lutherin teoksista. Tietääkseni tällainen oppikäsitys ei ole koskaan esiintynyt lestadiolaisessa herätysliikkeessä eikä muuallakaan kristikunnassa. Lapsuudessani ja nuoruudessani 1960 ja 1970 luvulla Lutherin opetukset pidettiin suuressa kunniassa ja Lutherin postillat luettiin rukoushuoneella, Katkismus-opetukset pidettiin esille ja kirja “Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan” ja sen opetukset oli ahkerassa käytössä seurakuntaelämässä. Valitettavasti nämä opetukset ei enää kelpaa kaikille.
Kun kylvää epäluottamusta Lutherin opetukseen, se murentaa samalla koko perustan kristilliselle opetukselle, jonka varaan kaikki Lutherin jälkeiset sukupolvet ovat rakentaneet. Myöskään Lutherin reformatorinen periaate “Sola Scriptura” eli “Yksin Raamattu” ei vaikuta olevan koko oppikäsityksen perusta kaikille. Raamattu on joitttenkin mielestä – Raattamaan aikana ja nyt – tulkittava sen mukaan, mitä Henki saarnaajien kautta ilmoittaa. Sillä Sana ei ole itsessään elävä vaan kuollut kirjain, mutta sen tekee eläväksi saarnaaja, jolla on Pyhä Henki. Saarnamiehen tulkinnan ja julistuksen kautta Sana muuttuu eläväksi.
Käsitykseni mukaan tämä ei kuitenkaan ole sopusoinnussa Jeesuksen ja apostolien opetusten eikä Lutherin opetusten kanssa. Mutta kuitenkin täytyy myöntää, että jo 1800-luvuilla oli samanlaisia opetuksia. Johtava saarnaaja Johan Raattamaa taisteli ahkerasti tällaista oppia vastaa, ja piti sen epäraamatullisena.
Oppikysymykset ovat luonnollisesti koko seurakunnan asia, mutta erityisesti oppikysymykset ovat myös puhujien vastuulla. Tämän vuoksi Elvebakkenin johtokunta suositteli omille saarnaajilleen, että he kutsuisivat Rafsbottenin saarnaajat yhteiseen saarnaajakokoukseen, jossa näitä oppikysymyksiä voitaisiin käsitellä Jumalan Sanan, Jeesuksen ja apostolien opetusten pohjalta. Minulle annettiin vastuu kutsua saarnaajat tällaiseen kokoukseen, ja kirjoitin ja lähetin kutsun LP:lle 1. marraskuuta 2024.
Kokouskutsu on luettavissa alla:
«Jumalan rauhaa, L!
Kutsu kokoukseen.
Elvebakkenin johtokunta kutsui meidät saarnaajat eilen illalla kokoukseen, jossa käsiteltiin Elvebakkenin ja Rafsbottenin välistä suhdetta. Kokouksessa päätettiin, että UI, R ja minä kutsumme teidät Rafsbottenin saarnaajat kokoukseen keskustelemaan joistakin oppikysymyksistä, joissa monet Rafsbotteniin kuuluvat tai siirtyneet väittävät, että opetamme väärin. Joidenkin mukaan julistuksessamme ei ole elämää, toisten mukaan Henki on enemmän läsnä teidän julistuksessanne, ja joidenkin mukaan opetamme väärää oppia. Useita nuoria meidän puoleltamme on varoitettu osallistumasta kotiseurakuntansa, Elvebakkenin, toimintaan.
Esimerkiksi sinä varoitit äskettäin eräässä laulutilaisuudessa siitä, että opetamme väärin Isä meidän -rukouksen viidennestä rukouksesta. Olen kuullut Jan Erikin sanovan samaa eräässä puheessaan. Kaikki, jotka ovat kuulleet, mitä sanoitte, ja puhuneet kanssani, ovat ymmärtäneet, että viittaatte siihen, mitä Elvebakkenissa opetetaan.
Pidän tänään klo 20 raamattutunnin, jossa minua on pyydetty käsittelemään rukousta. Sisältö:
- Esimerkkejä Raamatusta Jumalan miehistä, jotka rukoilivat ja tunnustivat syntinsä Jumalalle, Jumalalle, joka kuulee rukouksen, ja siitä, miten Jumala kuuli ja antoi anteeksi heidän syntinsä profeettojen rukouksen kautta.
- Viides pyyntö Isä meidän -rukouksessa: ”ja anna meille meidän velkamme/syntimme anteeksi”.
Toivomme että te Rafsbottenin saarnaajat tulette mukaan raamattutuntiimme! Voimme sitten myöhemmin keskustella ensi perjantain kokouksessa siitä, mitä Kirjoitukset – joihin me kaikki saarnaajat olemme sitoutuneet – opettaa. Voimme sen jälkeen yhdessä Elvebakkenin ja Rafsbottenin puolelta koetella, mitä uskomme ja opetamme Raamatun perusteella. Jos me tai te opetamme jotakin, joka ei ole Jumalan sanan mukaista, voimme kaikki rukoilla Jumalalta armoa nöyrtyä, jotta uskomme ja opetuksemme olisi samaa, mitä Kirjoitusten Herra meille pyhän sanansa kautta opettaa. Sinä sanoit minulle, että riittää, jos JE, T ja sinä osallistutte, mutta päätätte itse.
Kokouksen ajankohta: Perjantai 8. marraskuuta 2024 klo 20.00
Paikka: Elvebakkenin rukoushuone
Tervetuloa!
Henry Baardsen
Kommentti
Emme kuitenkaan saaneet mitään vastausta saarnaaja LP:ltä. Ei hän vastaannut pyyntöön osallistua raamattutunnillemme 7.11. 2024, eikä kutsumme keskustella ajankohtaisista oppikysymyksistä Raamatun valossa perjantaina 8.11.2024.
Vastauskirje Rafsbottenin seurakunnan johtokunnalta, lähetetty Elvebakkenin esimiehelle
Rafsbottenin saarnaajat ottivat kuitenkin kutsumme puhujien kokoukseen esille Rafsbottenin johtokunnan kanssa. Johtokunnan puheenjohtaja FP lähetti seuraavan vastauksen Elvebakkenin johtokunnalle:
“Jumalan rauhaa!
Olemme Rafsbottenin seurakunnan johtokunnassa saaneet saarnaajiltamme tiedustelun koskien tapaamista, jonka teidän saarnaajanne haluaisivat pitää heidän kanssaan. Emme ole kiinnostuneita tapaamisesta, koska emme tunnista itseämme asioista, joita tapaamisessa on tarkoitus käsitellä. Olemme tyytyväisiä siihen, mitä saarnaajamme puhuvat, ja se perustuu lapsuudesta tuttuihin oppeihin.
Emme siis lähetä saarnaajiamme tapaamiseen.
Liitteenä on kuva kutsusta.”
Ystävällisin terveisin,
Johtokunta
Kommentti:
Kuten yllä olevasta vastauskirjeestä ilmenee, eivät johtokunta eikä saarnaajat olleet kiinnostuneita tapaamisesta Elvebakkenin saarnaajien kanssa. Erityisesti, koska he kirjoittavat, etteivät tunnista itseään asioista, joista halusimme keskustella, lähetin heille uuden kutsun, jotta voisimme selvittää mahdolliset väärinkäsitykset ja jotta molemmat osapuolet voisivat sopia tehdä kaikkensa lopettaakseen kaiken vähättelyn ja pitkään jatkuneet huhut.
Lisäksi lähetin heille äänitallenteen eräästä laulutilaisuudesta Rafsbottenissa tänä syksynä, joka vahvistaa yhden heidän kiistämistään asioista. Kannustin johtokuntaa ja saarnaajia muuttamaan asennettaan ja siihen, että Rafsbottenin saarnaajat voisivat saapua tapaamiseen, jossa voisimme avoimesti ja rauhallisesti käsitellä välillemme syntyneitä asioita. Vahvistin myös, että haluan heidän parastaan, nimittäin että kaikki julistaisimme Raamattua ja antaisimme sen yksin olla oppimestarimme, ja että yhdessä parantaisimme seurakuntiemme välisiä suhteita. Mutta he eivät vastanneet myöskään tähän kutsuun.
Jotta saisin heidät vielä muuttamaan mielensä, ja erityisesti koska katsoin sen olevan ehdottomasti myös heidän parhaakseen, lähetin heille kolmannen kutsun. Ilmoitin heille, että me saarnaajat menemme Elvebakkenin rukoushuoneelle, kuten kutsussa oli mainittu, perjantaina 8.11.2024 klo 20, ja odotamme heitä sinne toivottaaksemme heidät tervetulleiksi. Mutta he kieltäytyivät myös tästä kutsusta, eikä heiltä tullut minkäänlaista vastausta. Tämä oli minulle suuri pettymys.
Herran palvelijoina olemme velvollisia tekemään kaikkemme sovittaaksemme itsemme veljemme kanssa, vaikka kuvittelemme olevamme syyttömiä, mitä kukaan ei kuitenkaan ole – erityisesti näin pitkäkestoisen konfliktin jälkeen mitä Rafsbottenin ja Elvebakkenin välillä on ollut. Koska meillä todella on syytä kokoontua ja keskustella avoimesti, “niin kauan kuin me olemme tiellä” (Matt 5:25), minun on erittäin vaikea ymmärtää, miksi he päättivät pysyä poissa eikä halua olla tekemisessä meidän kanssamme. Kukaan ei ole puhdas, kuten luemme: “Kuka voi sanoa: ‘Minä olen puhdistanut sydämeni, olen vapaa synnistäni?” (Sananlaskut 20:9). Ja edelleen: “Ei ole ketään, joka olisi syytön” (Ensimmäinen Kuningasten kirja 8:46). Lisäksi sanon: Rafsbottenin ja Elvebakkenin välisessä konfliktissa ei ole syytöntä osapuolta.
Juuri tästä syystä olisi ollut niin tärkeää kokoontua keskustelemaan avoimesti, ja tämä oli tarkoituksemme, kun kutsuimme heidät kokoukseen. Uskommeko todella, että on meille hyödyksi puolustaa itseämme, kun kerran joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen? Onko meidän todella tunnistettava ja hyväksyttävä kaikki asiat, ja onko heikkoutemme ja syntimme dokumentoitava, ennen kuin voimme myöntää, että myös me olemme tehneet syntiä uskonveljiämme ja -sisariamme vastaan, jotta Jumala voisi langettaa oikeudenmukaisen tuomion? Jos ajattelemme näin, tulemme kohtaamaan vakavan pettymyksen, kun jonain päivänä joudumme tekemään tilin elämästämme.
Jeesus haluaa opettaa meille nöyryyttä myös uskonveljiä ja -sisaria kohtaan. Hän sanoo: “Jos tuot lahjasi alttarille ja muistat siellä, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, mene ensin ja sovi veljesi kanssa… Suostu pian vastapuolesi kanssa, vielä kun olet matkalla hänen kanssaan…” Ja loput voimme jokainen lukea itse.
Myös tästä muistutin Rafsbottenin johtokuntaa ja saarnaajia. Mutta edes Jeesuksen sanat eivät saaneet heitä muuttamaan mieltään. Eräs saarnaaja sanoi minulle aiemmin tänä vuonna: “Elvebakkenissa ollaan niin kovia ja sovittamattomia, siksi sovintoa ei tule.” Saman totesi eräs ulkomainen saarnaaja, joka aika ajoin käy Rafsbottenin kokouksissa: “Elvebakkenissa ollaan niin kovia ja sovittamattomia.” Hän kuitenkin lisäsi: “Olen iloinen siitä, että sinä et ole sellainen”, syvällisen ja pitkän keskustelun jälkeen, jonka kävimme. Mutta nyt, kun Rafsbotten on selkeästi ja yksiselitteisesti kieltäytynyt tapaamasta meitä Elvebakkenissa keskustellakseen sovinnollisesti, jopa kolmen kutsun jälkeen, on vaikea ajatella, että kovuus ja sovittamattomuus löytyisivät vain Elvebakkenin puolelta, kuten he levittävät huhuja. Lisäksi he eivät halunneet osallistua raamattutunnille, jossa minun oli tarkoitus käydä läpi juuri sitä, mitä me Elvebakkenissa uskomme ja opetamme yhdessä niistä oppikysymyksistä, joita he jatkuvasti käsittelevät julistuksessaan – viides pyyntö Isä meidän -rukouksessa. He olisivat voineet kuulla omin korvin, mitä uskomme ja opetamme, mutta eivät saapuneet paikalle. Kuten Rafsbottenin johtokunta kirjoitti yllä: “Meitä ei kiinnosta!” Mitä tämä kertoo nöyryydestä ja kunnioituksesta muita uskonveljiä ja -sisaria kohtaan? Tavoitteemme oli, että kaikki me, jotka julistamme Jumalan sanaa, tekisimme sen Paavalin sanojen mukaisesti ja ottaisimme oppia hänestä ja Apolloksesta:
“Veljet, teidän tähtenne olen soveltanut tämän itseeni ja Apollokseen, jotta meistä oppisitte tämän: ‘Ei yli sen, mikä on kirjoitettu,’ ettei kukaan teistä pöyhkeilisi toista vastaan.” (Ensimmäinen kirje korinttolaisille 4:6)
Sekä Paavali että Apollos olivat vahvoja Kirjoituksissa. Mutta vaikka Apollos oli puhetaitoinen ja vahva Kirjoituksissa, hän antoi myös naisen Priskillan ja hänen miehensä Akvilaan opastaa itseään. Näin Jumalan tie selitettiin hänelle tarkemmin (Apostolien teot 18).
Tällainen nöyryys on tärkeää myös meille, jotta antaisimme Sanan opettaa ja kasvattaa meitä. Kun Rafsbottenin johtokunta vastasi kutsuumme keskustella Jumalan Sanan äärellä: “Meitä ei kiinnosta”, olisi Apolloskin voinut vastata samalla tavalla, jos hän olisi uskonut olevansa täysin oppinut. Mutta hän lähti nöyrästi niiden mukaan, jotka kutsuivat hänet, ja siitä tuli suuri siunaus Jumalan valtakunnan työlle.
Melkein kaikki luottamustehtävissä olevat samasta perheestä
Lähes kaikki luottamustehtävissä olevat henkilöt Rafsbottenissa ovat joko vanhimman saarnaajan lapsia, lapsenlapsia tai läheisiä sukulaisia virallisten tietojen mukaa. Rafsbottenin lestadiolainen seurakunta on nyt vuonna 2024 suhteellisen suuri seurakunta, joka koostuu monista eri perheistä, jotka eivät ole suoraan sukua vanhimmalle saarnaajalle. Ulkopuolisen silmin voisi olettaa, että RLM hyötyisivät paljon enemmän siitä, että kaikki tärkeät luottamustehtävät jaettaisiin huomattavasti useammalle perheelle. Tällä hetkellä kaikki seurakunnan neljä saarnaajaa ovat vanhin saarnaaja, kaksi hänen poikaansa sekä henkilö, jonka setä on vanhin saarnaaja. Kaikki nämä tiedot löytyy julkisesti RLM:n omasta internettisivusta, ja näin ollen ei ole mikään salaisuus.
Täsmälleen sama suuntaus näkyy myös seurakunnan johtokunnan kokoonpanossa. Johtokunta koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja yhdestä jäsenestä, jotka kaikki ovat vanhimman saarnaajan lapsia. Muut johtokunnan jäsenet ovat kaksi vanhimman saarnaajan lapsenlasta ja henkilö, joka on naimisissa yhden lapsenlapsen kanssa. Monet varmasti pohtivat, onko tämä tietoinen valinta – sitä voi todella miettiä.
Aiemmin johtokunnassa on itse asiassa ollut jäseniä, jotka eivät olleet sukua vanhimmalle saarnaajalle eivätkä myöskään perhesuhteessa muihin saarnaajiin. Kertomusten mukaan nämä henkilöt kokivat, että usein suurin osa päätöksistä oli jo tehty ennen kokousten alkamista. Jos he eivät voineet olla kaikesta samaa mieltä, sitä ei katsottu hyvällä. Jos he esittivät selkeän vastalauseen, sitä ei hyväksytty, ja sillä oli seurauksia. Tämä johti siihen, että he päättivät luopua luottamustehtävistään. Voisiko tämä olla syynä siihen, että nykyään johtokunta koostuu vain “samasta talonväestä” ja että tällä tavalla konfliktit voidaan helpommin välttää?
Ei ole epäilystäkään siitä, että tilanne voi helposti muuttua epäterveeksi, jos kaikki valta keskittyy yhden ja saman henkilön tai perheväen ympärille. Tämä korostuu erityisesti silloin, jos lapsuudesta lähtien on kasvatettu ankarasti ja isä on odottanut lojaalisuutta, vaatinut lasten sopeutumista eikä sallinut avointa vastustamista. Näin on yleisesti yhteiskunnasssa, vaikka ei olekaan kristitty. Ja sama ilmiö voi esiintyä myös kristillisissä perheissä ja kristillisissä seurakunnissa.
Meidän seurakunnassamme, Elvebakkenissa, olemme pyrkineet välttämään sitä, että kaksi veljestä toimisi samanaikaisesti samassa johtokunnassa, lukuun ottamatta tilannetta, jossa toinen veli on toiminut sihteerinä ja toinen johtokunnan jäsenenä. Tällaisella tietoisuudella voidaan paremmin estää liian suuren vallan keskittyminen yhdelle ja samalle henkilölle tai perheelle, sillä se voi helposti johtaa epäterveeseen hengellisyyteen ja epäterveen vallan käyttöön. Myös Elvebakkenissa on selvästi esiintynyt epäterveitä piirteitä, ja tällaiset ilmiöt voivat toistua missä tahansa seurakunnassa.
Siksi on tärkeää olla tietoinen siitä, että tällaisia asioita on tapahtunut ja voi tapahtua. Olemalla avoimia, tietoisia ja valppaita sekä uskaltamalla keskustella näistä vaaroista myös omassa seurakunnassamme, voimme kitkeä mahdollisimman paljon epätervettä toimintaa.
”Olemme tyytyväisiä siihen, mitä saarnaajamme puhuvat, ja se perustuu lapsuudesta tuttuihin oppeihin”.
Näin Rafsbottenin johtokunta ilmaisee itseään yllä olevassa vastauksessa. Meidän on syytä huomata, että meidät, jotka olemme kutsuttu saarnaajiksi, on sidottu ainoastaan Kirjoituksiin sekä Jeesuksen ja apostolien opetuksiin. Siten ei seurakunnan johtokunta eikä lapsuudesta tutut opit voi määritellä, mikä on Jumalan palvelijan julistuksen perusta. Perustanamme on yksin Jumalan Sana (Psalmit 119; 1. Pietarin kirje 4:11; 2. Pietarin kirje 1:19; Ilmestyskirje 1:3). Tässä valossa meidät tullaan arvioimaan Jumalan edessä, ja Sana tulee tuomitsemaan meidät viimeisenä päivänä (katso Matteus 7:24–27; Johannes 12:48).
Luottaminen yksin “lapsuudesta tuttuihin oppeihin” on yksi asia. Mutta Herran palvelijalle se ei itsessään riitä. Kristittyinä meillä on usein erilainen lapsuuden tausta, ja tämä koskee myös saarnaajia. On tavallista, että myös oppikysymyksissä kristityillä vanhemmilla voi olla omia subjektiivisia ja erityisiä tulkintojaan, jotka eivät välttämättä perustu Kirjoituksiin. Siksi sekä julistuksemme että uskomme tulee koetella Jumalan Sanan valossa, eikä vain lapsuudesta tuttujen oppien perusteella. Muutoin se ei kestä koetusta! Mutta jos lapsuudessa omaksutut opit perustuvat Kirjoituksiin, ne ovat arvokkaita säilyttää ja opettaa edelleen tuleville sukupolville, kuten Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
“Mutta pysy siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma. Sinä tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja tiedät myös, että olet jo lapsuudestasi saakka tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi ja johtaa pelastukseen uskon kautta Kristukseen Jeesukseen” (2. Timoteus 3:15).
Vaara siitä, jos saarnaaja sitoutuu liian paljon “lapsuudesta tuttuihin oppeihin” eikä yksin Raamattuun, voi olla että seurakunta voi saada epäterveitä piirteitä, että juonittelua voidaan käyttää ja valtaa väärinkäyttää. Lapsuudessa opitun rinnastaminen Raamattuun ja sen opetuksiin tuskin edustaa tervettä hengellisyyttä. Raamattu on aina asetettava korkeimmalle, sen on oltava se, jolla on ylin auktoriteetti niin elämässä kuin opissa. Kenelläkään seurakunnassa ei myöskään voi olla oikeutta sitoa saarnaajia mihinkään muuhun kuin Raamattuun.
Seurakunnan tehtävänä on valvoa, että me saarnaajat julistamme Jumalan sanaa Raamatun mukaisesti, eikä sen mukaan, mitä yksittäiset henkilöt tai johtokunta haluaa kuulla tai olla kuulematta. Tällainen ei kuulu terveeseen hengellisyyteen. Sama koskee tilannetta, jossa yhdelle henkilölle annetaan liikaa valtaa ja saarnaajien sekä seurakunnan odotetaan mukautuvan tämän henkilön tahtoon, olipa kyseessä Diotrefes, josta mainitaan Johanneksen kolmannessa kirjeessä, tai hänen kaltaisensa henkilö, joita Paavali ja muut apostolit kohtasivat. Näiden henkilöiden negatiivinen vaikutus ja tapa johtaa seurakuntia osoittavat, että valtaa käytettiin epäterveellä tavalla.
Yksi mies ja yksi ääni
Työskennellessäni opettajana eräässä suomalaisessa oppilaitoksessa, jossa oli 80 opettajaa, he kuvasivat rehtoria näin: “Yksi mies ja yksi ääni.” Tällä he tarkoittivat, että rehtori oli autoritaarinen johtaja, joka pyrki aina saamaan tahtonsa läpi. Tilanne eteni niin pitkälle, että ennen lukuvuoden päättymistä hänen toimistonsa ja ulko-ovien lukot vaihdettiin, ja uusi rehtori astui tilalle. Tämän toimenpiteen toteutti koulun ylin johto. Sama vaara on olemassa, jos saarnaajat, seurakunnan johtajat tai muut henkilöt alkavat ottaa liikaa tilaa ja olla liian hallitsevia. Tämäkin on epäterveellinen piirre, johon on syytä kiinnittää huomiota.
Kaikki seurakuntien haasteet ja vaarat ovat samoja
En väitä, että tämä olisi merkittävästi suurempi ongelma Rafsbottenissa kuin se on ollut Elvebakkenissa ja muissa seurakunnissa. Me kaikki olemme heikkouden (Heprealaiskirje 5:2) ja synnin tuhoavan vaikutuksen alaisia, myös me Elvebakkenissa. Nykyisessä tilanteessamme on kuitenkin tilaa avoimuudelle, myös vaativien kysymysten suhteen, kuten terveen ja epäterveen hengellisyyden arviointiin sekä terveen ja epäterveen vallankäytön pohdintaan. Tämä avoimuus auttaa meitä tavoittelemaan mahdollisimman tervettä ja hyvää seurakuntaa. Koska Rafsbottenissa vanhin saarnaaja on saanut lähes yksinomaan oman perheensä kaikkiin seurakunnan tärkeimpiin tehtäviin, on perusteltua olettaa, että valtaa saatetaan joissain ääritapauksissa käyttää väärin, joko tietoisesti tai tiedostamatta.
Muutama sana Lähetyskomitean toiminnasta Kåre Suhrin jälkeen
Kuten yllä mainitsin, sama pätee myös Lähetyskomiteaan, jota Kåre Suhrin jälkeen johtivat yksinomaan henkilöt, jotka selvästi sympatisoivat Rafsbotteniin. Riitojen vuoksi koko heidän toimintansa keskeytettiin muutaman vuoden jälkeen, vuonna 2014, vielä kun Kåre eli. Tämä oli selvä rinnastus siihen, että Lähetyskomitean toiminta keskeytettiin myös vuosina 1951–1957 tuolloin syntyneen hajaannuksen vuoksi. Vuonna 1957 valittiin täysin uusia henkilöitä, ja silloin kaikki alkoi toimia jälleen kuten aiemmin. Sama olisi ehdottomasti tehtävä myös nyt. Siihen, että historia toistaa itseään, ei ole epäilystäkään! Toinen yhtä varma asia on kuin luonnonlaki, joka aina toteutuu: “Joka kylvää lihaansa, se niittää turmeluksen lihasta” (Galattalaiskirje 6:8). Kaikki riidat ja hajaannukset ovat lihallisia ja suurta syntiä, siitä ei liene epäilystäkään. Juuri tästä syystä sovintokokouksille olisi todellinen tarve. Mutta sen me näemme, että Rafsbottenin johtokunta ja saarnaajat eivät niitä halua.
Toivoni oli, että me sekä Elvebakkenin että Rafsbottenin osalta voisimme tulla yhteen 8.11.2024 kohdata toisemme rakkaudessa, ilman syyttelyä, mutta samalla avoimesti ja rehellisesti keskustella syvästä kriisistä, ja joka tällä hetkellä vallitsee Alta-suunnassa – toisin sanoen pitää kriisikokous. Lisäksi toivoin, että voisimme keskustella tärkeistä oppikysymyksistä, kuten siitä, mitä kuuluu terveeseen oppiin (2. Timoteus 1:13; 4:3; Tiitus 1:9; Tiitus 2:1), mikä on tervettä puhetta (Tiitus 2:8) ja miten me kaikki – sekä RLM että ELM – voisimme vahvistua uskossa (Tiitus 1:13; Tiitus 2:2). Samalla toivoin, että voisimme keskustella siitä, mikä todella on epätervettä seurakuntiemme välisissä sisäisissä suhteissa – Raamatun ohjauksessa.
Loppusanat
Valitettavasti he kieltäytyivät tästä Elvebakkenin tarjouksesta, ja olemme siitä syvästi pettyneitä. Tiedän myös, että tämä koskee niin nuorempia kuin vanhempia seurakuntalaisiamme molemmissa seurakunnissamme, mutta myös Ruotsissa ja Suomessa.
Alta 12.11.2024
Henry Baardsen
